Vieläkö muistat vuoden 1987? Olitko edes syntynyt silloin? Suomen presidenttinä toimi silloin Mauno Koivisto. Matti Nykänen oli vielä mäkihyppääjä. Jumalan teatteri riehui Oulussa teatteripäivillä. Mathias Rust lensi koneellaan Moskovan Punaiselle torille. Presidentti Reagan kehoitti NKP:n pääsihteeriä Michaerl Gorbatshovia repimään alas Berliinin muurin. Guns N Roses levytti esikoisalbuminsa. Ja Kari Salminen pelasi ensimmäisen sarjaottelunsa OYUS:n riveissä.
Useimmat vuoden 1987 tapahtumat ovat jo muuttuneet historiaksi, mutta Kari Salminen pelaa yhä jääkiekkoa OYUS:n riveissä. Tulevana lauantaina ottelu Suomussalmen Palloseuraa vastaan on jo 400:s perättäinen sarjaottelu 26:n kauden aikana. Ja kun hän on pelannut opiskelijoiden kilpailuissa 99 kertaa Oulun yliopiston joukkueessa, niin jo seuraavana päivänä on edessä uusi merkkipaalu; 500:s virallinen jääkiekko-ottelu.
OYUS-SuPS LA 20.10 klo 17.30
OYUS-Kiekko-Karhut SU 21.10. klo 14.00
Suomen rugbykausi huipentui 29.9. 2012 Jyväskylässä pelattuun finaalipäivään. Suomen cupin
(1. divisioona) finaalissa kohtasivat OYUS sekä puolustava mestari Rauma Ice Pack, joka oli
pudottanut OYUS:n kahtena edellisenä vuotena välierissä.
Ottelu alkoi Oulun aloituspotkulla ja pelin ensimmäiset minuutit käytiin Rauman
kenttäpuoliskolla vahvan alun merkeissä. Raumalaiset saivat kuitenkin pelinsä kuntoon ja
pelin painopiste siirtyi nopeasti puolustuspainotteiseksi eikä mennyt kauaa, kun Rauma
rokotti Oulua virheestä ja teki ensimmäisen tryn. Lisäpotku meni ohi ja peli oli 0-5
Raumalle. Oulun muutama hyvä hyökkäys ei tuottanut tulosta ja vastustajat tuntuivat
olevan parempia lähes jokaisella osa-alueella ja tekivätkin vielä yhden juoksumaalin.
Potku meni tosin jälleen ohi ja toiselle puoliajalle siirryttiin 0-10 tappiotilanteessa.
Puoliajan psyykkausten jälkeen Oulu lähti hakemaan kavennusta, joka syntyikin pian, kun
Juha Mustonen ylitti maaliviivan. Barton Young potkaisi lisäpisteet sisään ja tilanne
oli 7-10. Vastustaja alkoi Oulun parantuneen pelin myötä turhautumaan ja Rauman peliä
pyörittänyt scrum half otti keltaisen kortin. Seuraavat 10 minuuttia Rauma joutuisi siis
pelaamaan yhden miehen alivoimalla ja ilman tärkeintä pelaajaansa. Oulu hyödynsi
tilanteen ja seuraavasta juoksumaalista vastasi joukkueen kapteeni Tero Hyvönen. Bart
onnistui potkussa ja 14-10 tilanne oli tosiasia. Toinen erä alkoi lähestyä loppuaan,
Rauma oli jälleen täysilukuinen ja pelin suunta kääntyi jälleen. Usean minuutin
myllytyksen jälkeen Rauma ylitti maaliviivan onnistuen tällä kertaa myös potkussa ja
siirtyivät 14-17 johtoon. Peli näytti jo menetetyltä, mutta raivoisa hyökkäys tuotti
tulosta ja Raumalaisten rikkoessa peliä jatkuvasti oululaiset olivat aivan maaliviivan
tuntumassa, kun viimeinen peliminuutti käynnistyi. Konsta Salmela vei lopulta pallon
maaliin, potku meni ohi ja tuomarin vihellys lopetti pelin. Uskomaton viimeisen minuutin
maali sinetöi voittolukemiksi 19-17 ja Poika lähti sen myötä vuodeksi pohjoiseen!
OYUS hankki lauantaina 22.9. finaalipaikkansa Suomen cupissa kukistamalla HRC:n
lukemin 26-11 Helsingin Myllypurossa. Pitkän matkan uuvuttamana oululaisten alkurymistys
tyrehtyi helppoihin virheisiin, jotka HRC käytti sumeilematta hyväkseen siirtyen ensin
potkumaalin turvin 3-0 johtoon ja lisäsivät hieman myöhemmin juoksumaalilla eroa 5
pisteellä. Virheistään huolimatta Oulu oli selkeästi vahvempi scrumeissa, joiden avulla
Sakari Karhula murtautui puolustuksen läpi hieman ennen erätaukoa. Barton Young potkaisi
lisäpisteet sisään ja erätauolle siirryttiin yhden pisteen taka-ajoasemassa lukemien
ollessa taululla 8-7.
Toinen puoliaika alkoi hätiköiden ja turhan virheen seurauksena HRC nosti
rangaistuspotkulla johtonsa 11-7:aan. Pelin panoksena oli finaalipaikka, joten pieni
tappiotilanne ei Oulua lannistanut ja n. 10 minuutin kohdalla vastustajan maaliviiva
ylitettiin jälleen. Vaikka lisäpotku ei tällä kertaa mennytkään sisään, siirtyi OYUS
Rugby ensimmäistä kertaa ottelun johtoon lukemin 11-12. HRC haki tasoitusta vimmatusti,
mutta lopulta oma peli saatiin parempaan kuntoon ja isännät joutuivat katselemaan
viimeiset minuutit Oulun myllytystä, kun viimeisen 10 minuutin aikana tehtiin vielä 2
juoksumaalia lisäpisteineen.
Lauantaina 29.9. vastaan asettuu Jyväskylässä pelattavassa finaalissa vanha
verivihollinen Rauma Ice Pack, joka on tiputtanut OYUS:n kahtena edellisenä vuotena
välierissä.
OYUS järjestää lauantaina 20.10. Oulurastit Linnanmaalla. Kisakeskuksena toimii Linnanmaan yliopiston päärakennuksen parkkipaikka. Sprinttisuunnistus tutulla yliopistocampuksen alueella on erityisen sopiva tapa aloittaa suunnistusharrastus, sillä helpossa maastossa aloittelijakin onnistuu. Toki mukana on myös vaativampiakin ratavaihtoehtoja niitä kaipaaville.
Ratamaksu 3 e opiskelijat / 5 e muut. Emitin vuokra 2 e.
Katso lisätiedot Oulurastien sivuilta: http://oulurastit.wonderboy.info/kalenteri/498/
OYUS kutsuu futsalista kiinnostuneita naispelaajia kokeilemaan pelaamista!
Tarjoamme syyskuun ajan näytönpaikkoja uusille pelaajille. Futsal on hauska, vauhdikas ja tapahtumarikas peli, jossa pääsee jatkuvasti osallistumaan kenttätapahtumiin. Joko kiinnostuit?
Harjoitukset pyörivät ja kaikki aikataulut löytyvät ”HARJOITUKSET” -sivulta. Kaudella 2012-2013 harjoittelemme n. 2-3 kertaa viikossa.
Pelaajistomme koostuu pääosin 1-2 divisioonan jalkapalloilijoista, ja onpahan mukana sellaisiakin jotka ovat jalkapallon lopettaneet ja keskittyvät täysillä futsaliin. Pelaamme kaudella 2012-2013 Suomen Palloliiton järjestämää Naisten Futsal-liigaa ja osallistumme myös Futsal Cupiin. Kakkosjoukkueemme pelaa naisten Pohjois-Suomen piirisarjaa, joten peliaikaa löytynee kaikille.
Otamme osaa myös keväällä 2013 järjestettäviin Opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) SM-kisoihin hallitsevana mestarina. Olemme myös osallistuneet opiskelijoiden EM-kisoihin kahdesti; 2010 Kroatian Zagrebissa ja 2011 Tampereella. Vuoden 2012 kansallisina mestareina meillä on edustusoikeus kesän 2013 Opiskelijoiden EM-kisoihin, jotka pelataan Espanjan Málagassa. Ehkäpä haluat mukaan Epsanjan lämpöön?!?
Joukkueen toiminta on nykyisellään tavoitteellista, joskaan ei ryppyotsaista. Etsimme joukkueeseemme pelaajia joilla vahva tausta jalkapallosta tai futsalista. Pelaaminen erinäisissä opiskelijoiden kisoissa edellyttää opiskeluoikeutta joko Oulun yliopistosta tai Oulun ammattikorkeakoulusta, mutta Palloliiton sarjoissa joukkueella/seuralla ei tällaisia vaatimuksia ole, vaan ne ovat avoimia kaikille.
Mikäli olet kiinnostunut futsalista lajina ja sen pelaamisesta 50-vuotis juhlavuottaan viettävässä Oulun yliopiston urheiluseurassa joukkueessamme, ota rohkeasti yhteyttä Pauliin tai Sofiaan!
Valmentaja: Pauli Leviäkangas
Puhelin: 044 588 5358
Sähköpostiosoite: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Manageri: Sofia Husso
Puhelin: 040 5866 956
Sähköpostiosoite: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kotisivut: http://oyus.fi/futsal/
Facebook: http://www.facebook.com/pages/OYUS-Futsal/109897742386532?ref=ts
IN ENGLISH: Interested in playing futsal? (Female players only!)
Do you have a strong background in football and/or futsal? Did you know you can compete at the highest national level here in Oulu and also represent your very own university? How cool is that!
OYUS futsal helds try-out season during September, where you’re free to visit training sessions and impress us with your skills.
Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Web pages (In Finnish): http://oyus.fi/futsal/
Facebook: http://www.facebook.com/pages/OYUS-Futsal/109897742386532?ref=ts