OYUS tarjoaa - liikuntaa loppukesälle sekä tulevalle kaudelle 2015 - 2016!
BEACH VOLLEY
Linnanmaalta löytyy kolme mainiota beach volley-kenttää. Lisäksi tänä kesänä OYUS BV järjestää yhteistyössä Oulun Kiskon kanssa viikkokisoja naisille ja miehille Linnanmaalla ja Kaakkurissa. Viikkokisoihin ilmoittaudutaan yksilönä, joten pelikavereita ei tarvitse rekrytoida. Pitää vain ilmoittautua ja ilmestyä pelaamaan. Talvikaudella OYUS järjestää sisäbeach -harjoituksia.
Kenttien varaus:
Viikkokisojen ilmoittautuminen:
JUDO
Judoa on tarjolla kaikkien Oulun korkeakoulujen opiskelijoille sekä henkilökunnalle. Vasta-alkajille tarkoitettu peruskurssi alkaa judonäytöksellä 7.9. Raksilan uimahallin judosalissa ja uudet harrastajat pääsevät mukaan syyskuun aikana. Varusteiksi riittää verryttelypuku. Kaksi ensimmäistä kertaa ovat maksuttomia ja sen jälkeen tulee lunastaa Suomen judoliiton lisenssi n. 80 e, joka sisältää vakuutuksen. Syyskuun 2015 peruskurssin jälkeinen seuraava peruskurssi alkaa tästä vuoden päästä syyskuussa 2016.
Aiemmin judoa harrastaneet, vähintään keltaisen vyön suorittaneet, voivat osallistua kuntojudoon. Kuntojudo-harjoitukset alkavat 31.8. Raksilan uimahallin judosalissa.
http://www.student.oulu.fi/~judo/
JÄÄKIEKKO
OYUS:n jääkiekkoharjoitukset alkoivat 30.7. Harjoituksia 11.8. alkaen kolme kertaa viikossa TI 15.15, KE 15.15 ja TO 21.30. Elokuun aikana vuoroilla ei ole sarjapelaajarajoituksia. Syyskuussa torstain vuoro rajoitetaan OYUS:n edustusjoukkueen harjoitteluun ja lisänä tarjontaan tulevat 31.8. alkaen Oulun korkeakoululiikunnan vuorot MA 14.00, KE 14.00, TO 15.15 ja PE 14.00. OYUS:n yleisiä vuoroja TI ja KE suositellaan aiempaa pelikokemusta omaaville sekä itseään pelaajana kehittämään pyrkiville. Korkeakoululiikunnan vuoroilla pelataan harraste-sääntöjen mukaista kiekkoa ja ne sopivat vasta-alkajillekin.
Sarjapelejä OYUS pelaa kaudella 2015-16 III-divisioonassa. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua harjoituksissa tai vaikkapa sähköpostilla.
LENTOPALLO
RUGBY
OYUS järjestää rugby-harjoituksia tiistaisin Pateniemen kentällä klo 19.30-21.00. Harjoitukset jatkuvat elokuun loppuun asti ja niihin voi mennä vapaasti kokeilemaan.
SALIBANDY
OYUS päätti pitää kaudella 2015-16 välivuoden sarjatoiminnasta ja rakentaa tulevana kautena joukkue uudestaan aloittamaan syksyllä 2016 V-divisioonassa. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua vaikkapa korkeakoulujen liikuntasuunnittelijoille.
SUUNNISTUS
Suunnistusta voi harrastaa Oulurasteilla, joita 6.8. lukien jäljellä vielä 23 tapahtumaa. Oulurasteilla on tarjolla ratavaihtoehtoja vasta-alkajista maajoukkuetasolle ja suunnistamaan pääsee 5 euron karttamaksulla. Oulun korkeakoulujen suunnistusmestaruuskilpailut järjestetään 17.9. Vitsaskankaalla.